arsenikki ei lihota

The Three Musketeers
Ohjaus: Paul W.S. Anderson
Ilmestymisvuosi: 2011
Pääosissa: Logan Lerman, Matthew Macfadyen & Milla Jovovich
IMDB & traileri

Elokuva oli pitkälti mitä traileri lupasi. Paljon miekkailua ja tohellusta. Meininkiä riitti ja puvustuksessa riitti katseltavaa. Etenkin päähineet olivat loisteliaita ja niitä olisi ilolla katsellut tarkemmin. Eri asia sitten oliko mikään historiallisessa valossa paikkansa pitävää. Pirates of the Caribbean -elokuvista oli lainattu tunnelma ja musiikki. Jos osaa jättää ennakkoluulonsa (ja järkensä) elokuvateatterin portaille niin elokuvasta voi ehkä nauttia.


Nuori Logan Lerman oli söpö ja sopiva valinta D'Artagnaniksi, vaikka intohimoa hänen ja kauniin kultakutrin, jonka nimeä en edes muista, välillä oli yhtä paljon kuin kasalla märkiä lehtiä. Orlando Bloom ja Milla Jovovich näyttivät upeilta, mutta muusta en sitten tiedä. Onneksi Bloomilla ei ollut yhtään enempää vuorosanoja, sillä hänen esiintymistään oli tuskallista seurata. Pahiksena nähty Christopher Waltz hoiti homman kotiin laadukkaaseen tapaansa.


Kaikesta toheltamisesta huolimatta elokuva oli hauska kokemus. Taistelukohtaukset eivät käyneet puuduttaviksi ja kaikki kolme muskettisoturia vaikuttivat symppiksiltä. Sanon "vaikuttivat", koska tarkemmin en tiedä. Niin vähän heitä näytettiin. Ärsyttäville sivuhahmoille oli varattu paljon enemmän vuorosanoja ja aikaa kameran edessä, mikä oli yksinkertaisesti väärin. Esimerkiksi typerän ja turhamaisen kuninkaan olisi voinut jättää kokonaan taka-alalle ja keskittyä sen sijaan itse musketööreihin. Törkeää näyttelijöiden haaskausta, sanoisin! Onneksi(!?) tämä epäkohta voidaan korjata tulevassa jatko-osassa. Veikkaisin että niitä tulee kaksi. 3D:nä tietenkin.


Jos tykkäät: Miekkailusta, ilmalaivoista, näyttävistä puvuista ja hatuista.

Florence Welch on jumalainen. Hänen musiikkinsa on kaunista ja aivan toisesta maailmasta. Aamuhämärän utuisesta maailmasta, jossa henget vaeltavat vapaina hautausmailla ja puhtoiset neitsyet itkevät katkeria kyyneliä rakkauden perään. Yksinkertaisesti maagista. Parhaiten omaa mielikuvaani Florencen maailmasta vastaa uusin musiikkivideo, Shake It Out, jossa Florecen musiikin upea vaihtelu ahdistavan pimeästä herkän valoisaan on nähtävissä loistavasti.

Edellinen levy Lungs vaati aikansa ennen kuin tajusin mitä kultakimpaletta pitelin käsissäni. Jokainen kappale avautui vähitellen ja muodostui jossain vaiheessa lempikappaleekseni (tällä hetkellä suosikkini on My Boy Builds Coffins), eikä ole epäilystäkään etteikö sama tapahtuisi tätä levyä kuunnellessa. Ensimmäisinä korvaan tarttuivat tanssittava single Shake It Out ja mahtipontinen All This And Heaven Too. Myös tutulta Florencelta kuullostava No Light, No Light on tulevaisuudessa löydettävissä suosikkieni listalta. Entiseen verrattuna tyyli ei ole huomattavasti muuttunut, mutta eihän sitä kannata mennä korjaamaan, jos mitään korjattavaa ei ole.

Mahtava albumi. Kannattaa ehkä kuunnella.

"And the heart is hard to translate,
It has a language of its own,
It talks and tongues and quiet sighs and prayers and proclamations"

TAIDEMAAILMAN HUIPULLE
Avalla sunnuntaisin klo. 21.00
Ohjelman kotisivu

Muodin huipulle -sarjan tekijöiden kädenjälki näkyy selvästi, mutta se ei ole mitenkään huono asia. Muodin huipulle on ehdottomasti tämän hetken reality tv:n kärkeä, joten en pistä ollenkaan pahakseni että samalla formaatilla kisaillaan muuallakin kuin muodin maailmassa. Aluksi idea taiteella kilpailemisesta kuulosti vähintäänkin sotkuiselta. Taide koetaan aina subjektiivisesti. Miten teoksia voidaan vertailla keskenään? Mutta hei, näinhän se menee Muodin huipulle -sarjassakin. Muoti on taidetta ja niin edespäin. Parasta sarjassa on kun pääsee seuraamaan eri tapoja, joilla taitelijat päätyvät lopputuloksiin. Erilaisia metodeja on paljon runsaammin kuin Muodin huipulla -sarjassa. Löytyy valokuvaajia, maalaajia ja kaikkea siltä väliltä. Omaksi suosikikseni nousi jo OCD Miles (yllä) jonka työskentely oli vähintäänkin kiinnostavaa seurattavaa. Myös värejä rohkeasti käyttävä Abdi ja printeillä kikkaileva Jaime jäivät mieleen. Positiivinen yllätys! Jään seuraamaan mielenkiinnolla. Yhdysvalloissa pyörii jo sarjan toinen tuotantokausi.

Jos tykkäät: Muodin huipulla -sarjasta, inspiraatioista, taiteilijoista.

Vanha tuttu virsi soi tässäkin blogissa: En tykkää suomalaisista elokuvista. Ne ovat masentavia, tummanpuhuvia, niissä on aina humalaisia ja alastomia ihmisiä eikä puheesta saa yleensä mitään selvää. Ne sijoittuvat tylsän arkipäiväiseen maailmaan, jossa ei ole niin mitään taianomaista. Paitsi...!

Rare Exports kiehtoi aina ensimmäisestä trailerista asti eikä itse elokuva ollut pettymys. Olin aivan fiiliksissä alusta loppuun. Suunnitelmissa on ängetä Rare Exports jokaiseen jouluun tästä eteenpäin. Jalmari Helanderin kunnianhimoinen projekti ansaitsee tulla osaksi jokavuotuista perinnettä Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen kanssa. Elokuvan tunnelma on hiukan karmiva eikä mustaa huumoria puutu. Lapsinäyttelijät, joita yleensä vihaan sydämeni pohjasta, tekevät hyvää työtä ja Onni Tommila on kerrassaan ihastuttava viattomana Pietarina. Kaiken kaikkiaan pelottava pukki oli mahtava idea. Tällaisia lisää kiitos.

DVD ja blu-ray ilmestyvät muuten 4. marraskuuta.