BLUEBERRY
Ohjaus: Jan Kounen
Ilmestymisvuosi: 2004
Pääosissa: Vincent Cassel, Michael Madsen ja Juliette Lewis.
IMDB & traileri
Blueberrystä näkee heti, että se perustuu sarjakuvaan. Sillä on nimittäin niin monia heikkouksia, joihin sarjakuviin perustuvat elokuvat yleensä sortuvat. Heikot hahmot, hatara juoni ja liika tyylittely. Välillä tuntui kuin oikeasti katsoisi vain sarjaa liikkuvia kuvia. No, ainakin se näyttää hienolta. Maisemat ovat kauniita ja yksityiskohdat huoliteltuja.


Elokuvan alun perusteella voisi päätellä, että kyseessä on jälleen yksi tarina valkoisen nuoren miehen matkasta pelastamaan maailma, mutta elokuvan puolivälin jälkeen meno äityy niin kummalliseksi, että en ole ihan varma, oliko se nyt sitä vai ei. Joka tapauksessa, Mike, nuori cowboyn alku, loukkaantuu ensimmäisellä kosioretkellään ja päätyy intiaanien hoivaan. Hän kasvaa aikuiseksi ja ryhtyy kaupungin sheriffiksi, mutta säilyttää silti lämpimät suhteet intiaaneihin. Ongelmia syntyy, kun korstot yrittävät pyrkiä Pyhille vuorille, joille on kätketty intiaanien pyhä voima tai salaisuus tai mikä se nyt ikinä olikaan.


Hahmoissa olisi ollut potentiaalia enempäänkin, mutta suurin osa ajasta menee maisemia sekä epämääräisiä unikohtauksia ja takaumia ihmetellessä. Ainoastaan päähenkilö, Mike, ei tee vaikutusta. Hän onnistuu kyllä näyttämään Clint Eastwoodin pölyiseltä Mieheltä vailla nimeä, jos kaukaa katsoo, mutta karismasta ei valitettavasti ole tietoakaan. Kill Billistäkin tuttu Michael Madsen hurmaa pahiksena, mutta siitä huolimatta elokuva on liian pitkä ja epämääräinen. Soundtrack on kuitenkin oikein oivallinen.




Jos tykkäät: Aarteenmetsästyksestä, takaumista, Villin Lännen maisemista.

KORPRAALI MCB
Ohjaus: Don Siegel
Ilmestymisvuosi: 1971
Pääosissa: Clint Eastwood, Geraldine Page, Elizabeth Hartman.
IMDB & traileri
Elokuvan juoni on kuin jostain pornosta: sisällissodassa haavoittunut jenkkisotilas löytää suojapaikan lousianalaisen tyttökoulun uumenista ja vähitellen alkaa hakkailla sen viehättäviä asukkaita. Yllättäen Clint Eastwood on tällä kertaa se paha tyyppi, vaikka aluksi sotilas McB vaikuttaa varsin hurmaavalta miekkoselta. Tapahtumat kuitenkin lähtevät soljumaan ahdistavampaan suuntaan ja ilmassa leijuu lopulta jopa kauhuelokuvien elementtejä.


Tunnelma on latautunut alusta loppuun. Vaikka McB on läpimätä ja hänen todelliset aikeensa näkee kilometrien päähän, Eastwood onnistuu näyttelemään miestä sellaisella vetovoimalla, että se huijaa jopa katsojaa. Ajatus on kuvottava, mutta välillä huomaa melkein toivovansa että McB löytäisi onnen jonkun näiden tyttöjen kanssa. Ja heistä puheenollen, elokuvan tytöt ja naiset kuvataan seksiä kiehnäävinä vaarallisina viettelijöinä, lapsellisina neitsyinä tai sitten katkeroituneina vanhapiikoina, mutta kaikesta huolimatta siinä on jotain niin kiehtovaa ja yliampuvaa että se jää kyllä mieleen. Southern gothic-genren ystäville ehdoton nähtävä!




Jos tykkäät: Picnic at the Hanging Rock-elokuvasta, Eastwoodista, tyttökouluista.

STOKER
Ohjaus: Park Chan-wook
Ilmestymisvuosi: 2013
Pääosissa: Mia Wasikowska, Matthew Goode & Nicole Kidman
IMDB & traileri
Stoker on samaan aikaan onnistuneesti draama, kauhutarina, trilleri ja kasvutarina. Tapahtumat lähtevät pyörimään, kun India Stokerin isä kuolee onnettomuudessa ja hän jää yksin äitinsä kanssa. Hautajaisiin ilmestyy isän veli, hurmaava Charlie, joka on ollut matkoilla kauan eikä kukaan tunnu tietävän hänestä mitään. Indian äiti ihastuu mieheen päätä pahkaa ja pyytää häntä jäämään, mistä India ei ilahdu lainkaan, sillä hänellä on omat epäilyksensa vieraan suhteen. Elokuvan jokainen yksityiskohta on pahaenteisen huoliteltu ja se sisältää paljon viittauksia Hitchcockin Shadow of a Doubt -elokuvaan, josta myös löytyy hahmo nimeltä Uncle Charlie. Inspiraatiota on haettu lisäksi myös Draculasta, vaikka varsinaisia vampyyrejä elokuvassa ei nähdä.


Penaalin avaaminen rinnastetaan jääarkun painavaan oveen ja äidin hiukset muuttuvat heinäpelloksi. Vaikuttavan loppukohtauksen lisäksi henkeäsalpaava piano-duetto on ehkä parhaita kohtauksia kaikista tänä vuonna katsomistani elokuvista. Omalaatuisen visuaalisuuden lisäksi elokuva luottaa kolmen päähenkilön välisiin kemioihin. Ilmassa on häiritsevän eroottisen latautunut tunnelma. Jokin tuntuu olevan pielessä koko ajan. Mia Wasikowska on India, sulkeutunut ja eksentrinen tyttö, joka ei pidä kosketetuksi tulemisesta. Hän kävelee pitkin seinän vieriä ylös asti napitetuissa paidoissaan ja sulautuu taustaan kuin vanki omassa kodissaan. Lempparini Matthew Goode esittää Charlieta, joka vaikuttaa melkein liian täydelliseltä ollakseen todellinen. Hän onnistuu yhtäaikaa olemaan leikkisä ja pelottava. Kidmanilla olikin paljon pienempi rooli kuin aluksi luulin, mutta hän vetää sen täysillä alusta loppuun saakka.


Symboliikkaa elokuvasta löytyy melkein enemmän kuin tarpeeksi ja olen esimerkiksi nauttinut lukiessani analyyseja hahmojen vaatetuksesta (täällä ja täällä). Tarina kestää usemman katselukerran ja harmittelen jo nyt, että Suomessa dvd tulee myyntiin vasta syksyllä. Teatterilevityksestä minulla ei ole mitään tietoa, mutta eikö tässä jokin haiskahda vähän Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilta? No, joka tapauksessa toivon, että elokuva löytää yleisönsä.


Jos tykkäät: kengistä, tyylitellystä väkivallasta, Joe Wrightin Hanna-elokuvasta.

MAN OF STEEL
Ohjaus: Zack Snyder
Ilmestymisvuosi: 2013
Pääosissa: Henry Cavill, Amy Adams & Russell Crowe
IMDB & traileri
DC:n yritys korvata huippusuosittu The Dark Knight uudella supersankari-rebootilla olisi voinut sujua paremminkin. En nyt sano että Man of Steel olisi aivan toivoton elokuva, mutta turruin ikkunoiden sirpaloitumiseen ja pilvenpiirtäjien tuhoamiseen jo The Avengersin kohdalla. Ja se yksi tappelu oli kuin suoraan Thorista! En jaksa! Ylipitkät taistelukohtaukset olivat epäilemättä tämän elokuvan heikkous. Onneksi lentokohtaukset sentään näyttivät hienolta ja elokuva oli muutenkin näyttävä.


Vaikka elokuvan juoni oli kaikkea muuta kuin kiinnostava, tekijät olivat älynneet, että nyt supersankarielokuvien kulta-aikana kukaan ei viitsi enää katsella pitkiä kasvutarinoita. Clarkin kapselin iskeydyttyä Kentien peltoon leikataan suoraan Teräsmiehen arkeen. Jotain flashbackejä nähdään kyllä, mutta sinne tänne ripoteltuna ne eivät tunnu niin rasittavilta. Clarkin kahdesta isästä Russell Crowe tekee paremman roolisuorituksen, mutta se on pitkälti käsikirjoituksen ansiota. Mitä hemmettiä isä-Kent oikein ajatteli, kysynpähän vaan. Muitakin kummallisuuksia elokuvaan mahtuu: oliko todella tarpeen tuhota niin monta pilvenpiirtäjää? Ehkä Faora oli loppujen lopuksi oikeassa sanoessaan "For every human you save, we will kill a million more."... Vähän huolestuttavaa Teräsmiehen uran tulevaisuutta ajatellen.


Päähenkilöiden esittäjistä on sanottava sen verran, että roolittajat ovat tehneet oikein hyvää työtä. Amy Adams on symppis Lois Lane, vaikka romanttinen osuus tuntuu vähän rautalangasta väännetyltä, ja Henry Cavill... aijai. Olen oikeastaan 100% varma että mies syntyi esittämään Clark Kentiä (vaikka onkin britti). Katsokaa nyt sitä! Valitettavasti Teräsmies ei tappeluiltaan ehdi paljon puhumaan, hänellä on koko elokuvassa noin kolme vuorosanaa. Jään siis innolla odottamaan jatko-osaa, jossa ehkä pääsemme näkemään enemmän Clark Kentiä. Elokuvalle kaksi tähteä, mutta Henry Cavillin luontaiselle Teräsmies-charmille yksi ekstra-tähti.


Jos tykkäät: Henry Cavillista, räjähdyksistä.

THE HOBBIT
Ohjaus: Peter Jackson
Ilmestymisvuosi: 2012
Pääosissa: Martin Freeman, Sir Ian McKellen & Richard Armitage
IMDB & traileri

No kai tästä nyt jotain pitää sanoa. Kolossa eli hobitti kunnes sinne tuli kauheita kääpiöitä ja mokomakin Gandalf ja sit ne pilas kaiken. Kyllähän te tiedätte. Mutta mikään ei kyllä pilannut tätä elokuvaa minulta. Sain sen mitä halusinkin: Hyvän mielen ja oikean seikkailun tunnelman. Ohjaaja Peter Jackson ylsi Taru sormusten herrasta -elokuvien tunnelmaan kiitettävästi eikä kaikki ollut pelkästään pitkälle kierrätetyn soundtrackin ansiota. Elokuva toimii puvustuksesta kuvakulmiin. Näkee helposti että pienintäkään yksityiskohtaa ei ole jätetty sattuman varaan.


“Then something Tookish woke up inside him, and he wished to go and see the great mountains, and hear the pine-trees and the waterfalls, and explore the caves, and wear a sword instead of a walking-stick.”
— J.R.R. Tolkien, “The Hobbit”

En suinkaan väitä että elokuva olisi täydellinen, sillä siitä löytyy pitkälti samoja miinuspuolia kuin aikaisemmista Tolkien-filmatisoinneista. Välillä tahti on vähän hidas, tarvotaan kauan kauniissa maisemissa ja turhanpäiväinen vastus eli Azog-örkkeli olisi minun puolestani saanut kuolla jo ajat sitten. Tärkeintä kuitenkin on, että mikään näistä seikoista ei haitannut elokuvakokemustani yhtään! Olin vain niin iloinen, että sain taas olla osa Keski-Maan tapahtumia ja kokea uudestaan sen uskomattoman elokuvallisen voiman, joka hyökkäsi päälleni silloin ajat sitten.


Uskomattoman uskottavan Bilbon eli Martin Freemanin ja rakkaan Gandalfin lisäksi erikoiskiitoksen minulta saa kääpiöiden toteutus. Olin hyvin huolissani siitä että miten siinä sitten käy, kun valkokankaalla vilisee hirmuinen määrä keskenään samanlaisia partasuita, joiden nimiä ei oppisi edes vahingossa. Peter Jackson oli ilmeisesti samaa mieltä, sillä hän aikoinaan kieltäytyi koskemasta Hobittin, koska kääpiöiden määrä oli yksinkertaisesti liian suuri. Tämän elokuvan kuvattuaan hän kuitenkin myönsi, että yllättäen kääpiöt olivatkin parasta koko jutussa. Olen ihan samaa mieltä.


Onneksi Jackson ei lähtenyt sille tielle, että kaikki kääpiöt olisi välttämättä erotettava toisistaan. Kaikilla ei ole edes kunnon vuorosanoja ja Gandalf käyttäytyy kuin lastentarhan opettaja laskiessaan kääpiökatraansa lukumäärää tuon tuosta. Ei niiden nimiä tarvitse tietää! Ellei halua. Ja nyt yllättäen huomaan haluavani. Sillä vaikka kaikkia Thorinin komppanian osallistujia ei nosteta etualalle, on jokaisen kääpiön olemukseen ja erikoisuuksiin panostettu aivan valtavasti. Kiinnittäkääpä huomionne sinne kohtauksen taustaan, kun seuraavan kerran elokuvan näette. Kääpiöt ovat mahtava joukko, joka tarvittaessa vaikuttaa naurettavalta, mutta aina tarpeen tullen sitä muistaa että he ovat oikeasti sitkeää ja pelotonta kansaa.


Jos tykkäät: Taru sormusten herrasta -elokuvista.

SKYFALL
Ohjaus: Sam Mendes
Ilmestymisvuosi: 2012
Pääosissa: Daniel Craig, Judi Dench & Javier Bardem
IMDB & traileri

Uuden Q:n (Ben Whishaw) sanoja lainatakseni: “Were you expecting an exploding pen? We don’t really go in for that any more.” James Bond on todellakin kokenut Nolan-käsittelyn. Aivan kuten Batman Begins (2005) siivosi pöydän edellisten Batmanien jäljiltä, Casino Royale (2006) osoitti että nyt on tosi kyseessä ja hassuilla vehkeillä leikittely on ohi. Sama tyyli jatkuu uudessa Bondissa. Daniel Craigin Bond on nyt entistä karumpi ja kompleksimpi.


Mutta onko se sitten hyvä asia? Huikeat takaa-ajot onnistuvat kyllä ilman jetpackejä, mutta vekottimet ovat aina olleet näyttävä osa James Bond -elokuvia. Onko James nyt vain yksi niistä monista vakoojista, joita vilisee keskinkertaisissa toimintaelokuvissa? Viekö realistinen ote Bond-elokuvista niiden jujun? Niin tai näin, Skyfall on ottanut oppia Nolanilta muillakin tavoilla. Elokuvassa on monia kohtauksia, joita voidaan suoraan verrata Yön Ritariin. Ne eivät ole niin ilmeisiä että plagionti-syytteet lentäisivät, mutta nähtävissä kuitenkin. Elokuvan pahis Silva (Javier Bardem) on hänkin nähnyt Batmanit ja selvästi ihastunut Jokerin ja Banen tapoihin hoitaa asioita.


En silti sano että Skyfall on huono. Se ei ole ennalta-arvattava tai puuduttava kaikkine toimintajaksoineen. Se on ehkä yksi parhaista James Bond -elokuvista tähän mennessä. Uusi Q on mukava lisäys, Silva ikoninen Bond-pahis, Adelen Skyfall mahtava tunnari ja loppukohtaus Skotlannissa oli upeaa katseltavaa. Yksi toive minulla kuitenkin on: eivätkö myös Bond-tytöt voi muuttua nyt kun koko konsepti on kerta "modernisoitu"? En jaksa enää katsoa näitä elokuvia, joissa naisilla ei ole muuta virkaa kuin joutua pelastetuiksi tai kuolla ja olla ennen kaikkea silmäkarkkina. Tuotesijoittelusta myös vähän miinusta. Hyi!


Jos tykkäät: James Bondista, ilkeästä pahisnaurusta ja Skotlannista.

SEEKING A FRIEND FOR THE END OF THE WORLD
Ohjaus: Lorene Scafaria
Ilmestymisvuosi: 2011
Pääosissa: Steve Carell, Keira Knightley
IMDB & traileri

Kun vaimo jätttää, se voi tuntua maailmanlopulta. Tällä kertaa ihan kirjaimellisesti. Komeetta uhkaa tuhota maapallon alle kuukaudessa ja Dodge (Steve Carell) huomaa olevansa yksin. Päiviä ennen kuin kaikki pamahtaa kohtalo järjestää Dodgen ja Pennyn (Keira Knightley) tapaamisen. Penny on pilveä polttava viinylien keräilijä, joka myöhästyi maailman viimeiseltä lennolta Atlantin yli. Yhdessä he lähtevät pakoon väkivaltaista kapinointia ja löytävät itsensä tien päältä. Mukana on myös maailman söpöin koira.


Elokuvan tekijöille tiedoksi: Älkää enää palkatko Steve Carellia romanttisiin komedioihin. Ihan totta. Komediaosuudet menevät kuin vettä vaan, mutta sitten kun olisi aika ruveta vääntämään auki vesihanoja... Ei, ei tunnu niin missään, koska olettaa että mies vetää yhä jotain hassua roolia ja kohta tulee se hauska repliikki, joka muuntaa koko tilanteen. Yllättäen Keira on tällä kertaa se luontevampi osapuoli, joka onnistui olemaan sympaattinen ja hauska. Koira oli loistava.

Kaikki alkaa hyvin lupaavasti, mutta elokuvan puolessavälissä homma hajoaa käsiin. Maailmanlopun tunnelmia oli mielenkiintoista seurata, Dodgen rakkauselämää ei niinkään. Koiraa olisin voinut katsella vaikka kuinka pitkään. Elokuvan tyyli on hauska sekoitus mustaa huumoria ja draamaa, mutta väliin oli tungettu liian monta syvällistä keskustelua. Olisin pitänyt elokuvasta enemmän, jos Dodge ja Penny olisivat pysyneet vain ystävinä,m tta eihän se niin mene... Vaikka elokuvan nimi on Seeking a Friend for the End of the World!



Jos tykkäät:Steve Carellista, vinyylilevyistä ja huuliharpuista. Koirasta.