Tuomitsen kirjoja kansien perusteella

Kyllä vain, näin teen. En aina tartu rumiin painoksiin, oli kirja miten hyvä tahansa. Pari kertaa hyvä kirja on jäänyt lukematta ihan tämän esteettisen seikan takia. Kauniita kirjoja on helpompi lukea, koska niihin jaksaa aina tarttua. Joku raja kuitenkin. 50 Shades of Greytä en lukisi, vaikka se olisi päällystetty suklaalla ja kultakoristein. Penguin Classics painokset ovat ehkä kauniimpia kuin kaikki universumin miesmallit yhteensä enkä hirveästi ottaisi pahakseni, jos joku yön aikana vaihtaisi kaikki omistamani kirjani näihin versioihin.

Enemmän kuin rumat kannet minua häiritsevät kirjojen kannet, joissa on kuvattu joku tarinan hahmoista aivan väärällä tavalla. Jos näen ne ennen kuin alan lukea, en pysty pudistamaan vääriä mielikuvia mielestäni. Otetaan esimerkiksi tämän postauksen inspiroinut Alden Bellin The Reapers Are the Angels, joka on muuten zombie-kirjaksi aika oiva. Päähenkilö Temple on nuori tyttö, jonka käytös on lähinnä jotain Nälkäpelien Katnissin ja The Walking Deadin Darylin väliltä. Ei siis mikään herkkä ja eksynyt sielu kuten tuo reppana tuossa kannessa. Ongelmana on että en nyt pysty kuvittelemaan mitään muuta. Se on vaikeaa! Lukukokemus kärsii nyt kyllä!!

Minulla on jatkuva jahti päällä etsiä kauneimmat painokset lempikirjoistani, jotta oma kirjastoni olisi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa täydellinen. Eniten pulmia tähän mennessä on tuottanut Oscar Wilden Picture of Dorian Gray, josta ei tunnu löytyvän nättiä painosta mistään (Penguin Classicsia lukuun ottamatta), mikä on kyllä pyhänhäväistys, koska tarina itsessään on niin kaunis. Suurin osa syyllistyy, ei pelkästään, tähän syntiin, josta juuri valitin, vaan kansissa on kuvattu miehiä, jotka eivät millään tapaa vastaa Wilden kuvausta kauniista miehestä.