arsenikki ei lihota

VEREN VOIMA
( Dead Until Dark )
Kirjailija: Charlaine Harris
Ilmestymisvuosi: 2001
Suomentaja: Johanna Vainikainen-Uusitalo


HBOn tv-sarjaa olen seurannut jo jonkin aikaa, joten arvostelu tuskin on puolueeton. Ensimmäisestä kaudesta en tykännyt yhtään, kakkosta katsoin silloin tällöin, mutta kolmas kausi on vienyt mukanaan ja tästä syystä tartuin tähän kirjaankin. Niin ja ystävä pakotti. Mistään kauhean positiivisista asetelmista lukeminen ei lähtenyt. Sain tietää, että sarjan loput kirjat ovat huomattavasti parempia(?) ja tiedän, että ensimmäinen kausi näytti ruudullakin aika huonolta. Oli siis jossain määrin haastavaa lukea läpi jotain keskinkertaista, jonka juonen jo tiesi.

Bon Tempsin junttilassa on hiljaista kunnes paikalle ilmestyy paikkakunnan ensimmäinen vampyyri, Bill. Ajatuksia lukeva tarjoilija Sookie Stackhouse mieltyy välittömästi tulokkaaseen, mutta romanssi ei olekaan mikään helppo nakki, kun vampyyrien kanssa tekemisissä olleet nuoret naiset alkavat kuolla ympäriltä. Juoni etenee ihan reippaasti, vaikka romanttiset kohtaukset tuppaavat jumittamaan. Mikään romanttisin tarina se ei mielestäni ollut. Bill joko seisoskelee tuppisuuna tai kuuluttaa omistavansa Sookien. Siis silloin kun ei tuijottele hänen kaulaansa himokkaasti. Mielestäni Sookien mieltymys Billiin selittyy taas pitkälti sillä, ettei hän pysty kuulemaan vampyyrin ajatuksia. Hiljaisuus on mukavaa vaihtelua. Kirjassa oli lähestytty ajatusten lukua varsin onnistuneesti. Se vaikuttaa enemmänkin kiroukselta kuin lahjalta. Kuvittele, jos pystyisit kuulemaan lähes kaikkien ajatukset. Melusaasteelta ei pääsisi pakoon minnekään.

Yllätyin, kun huomasin ettei kirjassa ollut juuri mitään niistä sivujuonista, joita tv-sarjassa nähtiin. Tara ei esiintynyt lainkaan. Tämän seurauksena juoni pysyi nätisti raiteillaan, mutta toisaalta muihin hahmoihin jo tottuneena pelkän Sookien seuraaminen alkoi käydä yksitoikkoiseksi. Päähenkilönä hän oli tietysti hiukan naiivi, ja likan heittäytyminen vaaroihin alkoi jo ottaa hermoon. Tästä huolimatta hän oli huomattavasti siedettävämpi vampyyrin seuralainen kuin ystävämme Bella Swan. Kaikki aika ei mennyt Billin perään kuolaamisessa, vaan Sookie pyrkii selvittämään murhia ihan omasta takaa. Myös suhde Jasoniin, Sookien veljeen, tulee paremmin esille kuin tv-sarjassa. ( Jossa se on muuten viime aikoina loistanut poissaolollaan. )

Suomennettuna teoksesta häipyi aksentin mukana iso osa etälävaltiolaista fiilistä, mikä ei ymmärrettävistä syistä taivu suomeksi. Englanniksi luettuna teoksesta olisi saanut enemmän irti. Olen samaa mieltä Turun Sanomien kirja-arvostelija Katariina Norontauksen kanssa: "Voi olla, että Johanna Vainikainen-Uusitalon käännös vain paljastaa Harrisin viehkosti venyttelevän jutustelun takana piilevät kirjalliset heikkoudet." Juttu nimittäin luisuu välillä aika yksinkertaiseksi. Suomennoksesta vielä sen verran että fangbangerien kääntäminen hammashaukoiksi oli vain outoa.

Kaiken kaikkiaan juoni on ihan ok, jos ei ole seurannut tv-sarjaa, mutta romanttinen puoli joko iskee tai ei iske. Olen kuitenkin sitä mieltä että vampyyrin ja ihmisen välinen romanssi on tässä teoksessa kuvattu paremmin kuin eräässä onnettomassa sarjassa nimeltä Twilight. Harris onnistuu esimerkiksi välttämään Billin kylmän ihon kuvailun, jolla Meyer taas mässäilee ihan liikaa. Kuolleen kylmä iho kun nyt on niin seksikästä, hyh hyh. Mukana on myös sopivasti vanhoja uskomuksia vampyyreista. Harrisin vampyyrit pysyttelevät päivän aikaan visusti maan alla eivätkä esim. kimaltele.


Jos tykkäät: Vampyyrit, jotka eivät kimalla, peräkylät, murhat, Syvä Etelä, naiivi kertoja.