Archive for tammikuuta 2013

Desperate Romantics




Hobitin Aidan Turneriin ihastuneille hyviä uutisia. Tänään alkaa Ykkösellä klo 22.55 kuusiosainen sarja Riutuvat romantikot (Desperate Romantics), joka kertoo prerafaeliittien veljeskunnasta eli niistä tyypeistä, jotka maalailivat elämää suurempia punahiuksisia kaunottaria viktoriaanisessa Englannissa. Prerafaeliitit vastustivat akateemista taidetta, jota he pitivät hengettömänä ja mielikuvituksettomana. Sen sijaan heidän esikuvinaan olivat Italian 1400-luvun taiteilijat ja heidän tuotantonsa (ryhmän nimi prerafaeliitit eli Rafaelia edeltävä sai alkunsa tästä). Vallitsevana periaatteena oli että ilmaistavien ideoiden pitää olla uusia ja kaikki perinteinen pitää jättää pois. Voimakkaat värit olivat yksi heidän tunnusmerkeistään. Turner esittää Dante Gabriel Rossettia, joka tunnettuna taidemaalarina oli perustamassa veljeskuntaa.




Tunnetuin prerafaeliittisistä maalauksista on John Everett Millaisin Ophelia, jossa Shakespearen Hamlet-näytelmän Ophelia-niminen nuori nainen hukuttautuu jokeen kerättyään kukkia. Maalauksen tunnelmaa jäljitteleviä valokuvia näkee nykyään usein mm. muotilehdissä. Itse kävin katsomassa maalausta ihan luonnossa muutama kuukausi sitten Taten näyttelyssä. Oli muuten upea! Samoin lempparitaiteilijani Waterhousen Lady of Shalott, mutta taiteiljaa ei tässä sarjassa nähdä.


Niin ja kaikkihan tietää, etttä nykyajan tunnetuin Pre-Raphaelite on tietysti Florence Welch!

Posted in , , , | Leave a comment

The Hobbit: An Unexpected Journey (2012)


THE HOBBIT
Ohjaus: Peter Jackson
Ilmestymisvuosi: 2012
Pääosissa: Martin Freeman, Sir Ian McKellen & Richard Armitage

IMDB & traileri

No kai tästä nyt jotain pitää sanoa. Kolossa eli hobitti kunnes sinne tuli kauheita kääpiöitä ja mokomakin Gandalf ja sit ne pilas kaiken. Kyllähän te tiedätte. Mutta mikään ei kyllä pilannut tätä elokuvaa minulta. Sain sen mitä halusinkin: Hyvän mielen ja oikean seikkailun tunnelman. Ohjaaja Peter Jackson ylsi Taru sormusten herrasta -elokuvien tunnelmaan kiitettävästi eikä kaikki ollut pelkästään pitkälle kierrätetyn soundtrackin ansiota. Elokuva toimii puvustuksesta kuvakulmiin. Näkee helposti että pienintäkään yksityiskohtaa ei ole jätetty sattuman varaan.


“Then something Tookish woke up inside him, and he wished to go and see the great mountains, and hear the pine-trees and the waterfalls, and explore the caves, and wear a sword instead of a walking-stick.”
— J.R.R. Tolkien, “The Hobbit”


En suinkaan väitä että elokuva olisi täydellinen, sillä siitä löytyy pitkälti samoja miinuspuolia kuin aikaisemmista Tolkien-filmatisoinneista. Välillä tahti on vähän hidas, tarvotaan kauan kauniissa maisemissa ja turhanpäiväinen vastus eli Azog-örkkeli olisi minun puolestani saanut kuolla jo ajat sitten. Tärkeintä kuitenkin on, että mikään näistä seikoista ei haitannut elokuvakokemustani yhtään! Olin vain niin iloinen, että sain taas olla osa Keski-Maan tapahtumia ja kokea uudestaan sen uskomattoman elokuvallisen voiman, joka hyökkäsi päälleni silloin ajat sitten.


Uskomattoman uskottavan Bilbon eli Martin Freemanin ja rakkaan Gandalfin lisäksi erikoiskiitoksen minulta saa kääpiöiden toteutus. Olin hyvin huolissani siitä että miten siinä sitten käy, kun valkokankaalla vilisee hirmuinen määrä keskenään samanlaisia partasuita, joiden nimiä ei oppisi edes vahingossa. Peter Jackson oli ilmeisesti samaa mieltä, sillä hän aikoinaan kieltäytyi koskemasta Hobittin, koska kääpiöiden määrä oli yksinkertaisesti liian suuri. Tämän elokuvan kuvattuaan hän kuitenkin myönsi, että yllättäen kääpiöt olivatkin parasta koko jutussa. Olen ihan samaa mieltä.


Onneksi Jackson ei lähtenyt sille tielle, että kaikki kääpiöt olisi välttämättä erotettava toisistaan. Kaikilla ei ole edes kunnon vuorosanoja ja Gandalf käyttäytyy kuin lastentarhan opettaja laskiessaan kääpiökatraansa lukumäärää tuon tuosta. Ei niiden nimiä tarvitse tietää! Ellei halua. Ja nyt yllättäen huomaan haluavani. Sillä vaikka kaikkia Thorinin komppanian osallistujia ei nosteta etualalle, on jokaisen kääpiön olemukseen ja erikoisuuksiin panostettu aivan valtavasti. Kiinnittäkääpä huomionne sinne kohtauksen taustaan, kun seuraavan kerran elokuvan näette. Kääpiöt ovat mahtava joukko, joka tarvittaessa vaikuttaa naurettavalta, mutta aina tarpeen tullen sitä muistaa että he ovat oikeasti sitkeää ja pelotonta kansaa.


Jos tykkäät: Taru sormusten herrasta -elokuvista.

Posted in , , , | Leave a comment

Ripper Street (2013)


RIPPER STREET
BBC:n uuden draaman alkutunnelmat ovat kieltämättä kuin Guy Ritchie -filmistä repäistyt. Olemme viktoriaanisessa Lontoossa ja seuraamme nyrkkitappelua Hans Zimmer-tyylisen musiikin tahtiin. Yhtäläisyyksiä löytyy paljon, mutta mitäs se haittaa - sarja on joka tapauksessa huolella tehty ja ajaa asiansa. Tätä kelpaa katsella kun odottaa uutta Sherlock Holmes -elokuvaa tai vaikkapa sitä tv-sarjaa. Mutta nyt ei olla nykyajassa vaan vuosi on 1886: viimeisestä Jack The Ripper -tapauksesta on kulunut jo jonkin aikaa. Tästä huolimatta sarjamurhaajan herättämät kauhut eivät ole unohtuneet. Tarvitaan vain yksi samankaltainen tapaus ja kaupunki olisi varpaillaan. Tämän Edmund Reid (Matthew Macfadyen) kumppaneineen tahtoo estää.


Pakko myöntää että olin helpottunut saadessani tietää ettei koko sarja keskity pelkästään Jack The Ripper -tapauksiin, vaan seuraavassa jaksossa käsitellään jo uutta tapausta (mukana on myös ilmiömäinen Joseph Gilgun Misfits-sarjasta). Olen niin kyllästynyt tähän "hakataan, tapetaan ja kidutetaan naisia, jotta katsoja näkee miten pahoja me ollaan" meininkiin enkä mielelläni katselisi sitä joka sarjassa. Jo ensimmäisen osan perusteella sarja on raadollinen, mutta toivottavasti tässä nyt ei jumahdeta pelkkään väkivaltaviihteeseen, muuten kun toteutus vaikuttaa oikein oivalta. Matthew Macfadyen ainakin hoitaa homman kotiin.

Posted in , , | 1 Comment

Search

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.