STOKER
Ohjaus: Park Chan-wook
Ilmestymisvuosi: 2013
Pääosissa: Mia Wasikowska, Matthew Goode & Nicole Kidman
IMDB & traileri
Stoker on samaan aikaan onnistuneesti draama, kauhutarina, trilleri ja kasvutarina. Tapahtumat lähtevät pyörimään, kun India Stokerin isä kuolee onnettomuudessa ja hän jää yksin äitinsä kanssa. Hautajaisiin ilmestyy isän veli, hurmaava Charlie, joka on ollut matkoilla kauan eikä kukaan tunnu tietävän hänestä mitään. Indian äiti ihastuu mieheen päätä pahkaa ja pyytää häntä jäämään, mistä India ei ilahdu lainkaan, sillä hänellä on omat epäilyksensa vieraan suhteen. Elokuvan jokainen yksityiskohta on pahaenteisen huoliteltu ja se sisältää paljon viittauksia Hitchcockin Shadow of a Doubt -elokuvaan, josta myös löytyy hahmo nimeltä Uncle Charlie. Inspiraatiota on haettu lisäksi myös Draculasta, vaikka varsinaisia vampyyrejä elokuvassa ei nähdä.


Penaalin avaaminen rinnastetaan jääarkun painavaan oveen ja äidin hiukset muuttuvat heinäpelloksi. Vaikuttavan loppukohtauksen lisäksi henkeäsalpaava piano-duetto on ehkä parhaita kohtauksia kaikista tänä vuonna katsomistani elokuvista. Omalaatuisen visuaalisuuden lisäksi elokuva luottaa kolmen päähenkilön välisiin kemioihin. Ilmassa on häiritsevän eroottisen latautunut tunnelma. Jokin tuntuu olevan pielessä koko ajan. Mia Wasikowska on India, sulkeutunut ja eksentrinen tyttö, joka ei pidä kosketetuksi tulemisesta. Hän kävelee pitkin seinän vieriä ylös asti napitetuissa paidoissaan ja sulautuu taustaan kuin vanki omassa kodissaan. Lempparini Matthew Goode esittää Charlieta, joka vaikuttaa melkein liian täydelliseltä ollakseen todellinen. Hän onnistuu yhtäaikaa olemaan leikkisä ja pelottava. Kidmanilla olikin paljon pienempi rooli kuin aluksi luulin, mutta hän vetää sen täysillä alusta loppuun saakka.


Symboliikkaa elokuvasta löytyy melkein enemmän kuin tarpeeksi ja olen esimerkiksi nauttinut lukiessani analyyseja hahmojen vaatetuksesta (täällä ja täällä). Tarina kestää usemman katselukerran ja harmittelen jo nyt, että Suomessa dvd tulee myyntiin vasta syksyllä. Teatterilevityksestä minulla ei ole mitään tietoa, mutta eikö tässä jokin haiskahda vähän Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilta? No, joka tapauksessa toivon, että elokuva löytää yleisönsä.


Jos tykkäät: kengistä, tyylitellystä väkivallasta, Joe Wrightin Hanna-elokuvasta.

Lempielokuvien ja lempparinäyttelijöiedn luetteleminen olisi tylsää, joten kehittelin tavan käydä läpi molempia vähän eri tavalla. Nostan vuorollaan esiin kolme suosikkielokuvaani yhden lempinäyttelijäni CV:stä. Ainakin viime aikoina on tullut valittua elokuvia näyttelijöiden perusteella, joten tämä voi olla ihan toimiva ratkaisu.


MATTHEW GOODE (imdb)
Yksi tämän päivän johtavista brittiläisistä miesnäyttelijöistä saa kunnian aloittaa! Matthew Goode on loistava luonnenäyttelijä, jolta sujuvat niin vakavat kuin humoristisemmatkin roolit. Herra syntyi Exeterissä, Devonissa, Englannissa 3. maaliskuuta vuonna 1978, ikä tällä hetkellä 33 vuotta. Hauska tyyppi ainakin haastattelujen perusteella.

"When it comes to acting, it is very limiting to be English. It was 'Bring on the posh!' All the parts I was being offered involved my accent or someone with money and title."


Ensimmäinen elokuva, jossa näin kyseisen näyttelijän, oli Watchmen (2009), jossa hän näyttelee maailman älykkäintä miestä ja entistä supersankaria, Adrian Veidtiä. Kylmän sodan aikaan supersankareita ei enää kaivata, mutta vanha porukka joutuu vetämään taas viitat yllensä kun joku ryhtyy listimään entisiä lainvalvojia. Zack Snyderin ohjaama mahtava sarjakuvaelokuva on täynnä vaikuttavan näköistä toimintaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Goode tekee oikein hienon roolin laskelmoivana Veidtinä, joka ihailee Aleksanteri Suurta yli kaiken. Kylmä ulkokuori saa hahmon vaikuttamaan etäiseltä, mutta kaikki ei ole siltä näyttää ja Goode onnistuu erinomaisesti tuomaan esille hahmon monet puolet. Parasta elokuvassa oli, että supersankarit esitetään oikeina henkilöinä, joilla kaikilla on omat vikansa eikä kukaan loppujen lopuksi ole se täydellinen sankari maskin takana. Edelleenkin suosikkini elokuvista, joissa Goode esiintyy. Ja on muuten upea soundtrack! Bob Dylania, Nat King Colea, Jimi Hendrixiä ja vielä Ride of the Valkyrias. Aijaijai.


Laadukas brittileffa, Cemetery Junction (2010), sijoittuu 70-luvulle pieneen englantilaiseen tuppukylään, jossa kolme kaverusta ovat viettäneet koko elämänsä. Aikuistumisen paineet saavat nuoret miehet miettimään, mitä he oikeasti haluavat elämältä ja mitä muualla maailmassa tapahtuu samaan aikaan, kun he ovat jumissa kotikylässään. Ehdottomasti ajatuksia herättävä leffa. Goodella on pieni rooli ketjupolttavana vakuutusmyyjänä, Mike Ramsayna, joka on kihloissa elokuvan päähenkilön ihastuksen kanssa. Moraaliltaan arveluttava Ramsay ei ole mikään suosikkihahmoni, mutta ihan hupaisa kaveri.


Tyypilliseltä romanttiselta komedialta vaikuttava Leap Year (2010) on positiivinen yllätys. Juoni on peruskamaa ja ennalta arvattava, mutta päähenkilöt ovat yllättävän sympaattisia ja Gooden ja aina ihanan Amy Adamsin kemiat pelaavat kiitettävästi. Adamsin esittämä Anna Brady lähtee poikaystävänsä perässä Irlantiin, tavoitteenaan kosia tätä karkauspäivänä vanhan perinteen mukaan. Kappas vaan matkaan tulee kuitenkin mutkia ja neito löytää itsensä epämiellyttävän Declan O'Callaghanin (Goode) seurasta. O'Callaghan on ärsyttävä ja ah niin raivostuttava, joten miksi Anna huomaa viihtyvänsä tyypin seurassa? Gooden mahtava irkkuaksentti ja paskainen nauru tekevät O'Callaghanista rakastettavan lurjuksen. Loistava valinta kun etsii jotain kevyempää katsottavaa.


Muista Gooden elokuvista suosittelisin klassikkokirjaan perustuvaa Brideshead Revisitediä (2008), tv-elokuva My Family and Other Animalsia (2005) ja surullista A Single Maniä (2009). Seuraavan kerran Gooden voi bongata valkokankaalla elokuvasta nimeltään Burning Man, jossa Goode esittää englantilaista kokkia, joka yrittää saada elämänsä kuntoon Bondi Beachilla.