MISSÄ KULJIMME KERRAN
FST5:llä keskiviikkoisin JA torstaisin klo. 21.00
Ohjelman kotisivu
Muistakaa että huomenna alkaa Missä kuljimme kerran! Sillä kanavalla, jota kukaan ei ikinä muista tai katso, eli FST5:lla. Saadaan siis kerrankin syy kaivaa se kanava sieltä kanavaluettelosta. Suomenruotsalaisen Helsingin historiasta kertova elokuva sai ensi-iltansa vasta vähän aikaa sitten, mutta samaan Kjell Westön romaaniin perustuva tv-sarja saapuu telkkariin jo näin äkkiä. Jos se ei olisi jo jättepositiviista, niin on myös hienoa nähdä uusi kunnianhimoinen suomalainen pukudraama. Lisää näitä. Kyseessä on ns. pidempi versio elokuvasta. Toivottavasti se onnistuu ajamaan asiansa paremmin kuin tyhjäksi haukuttu elokuvaversio. Mukana on ainakin eri leikkaaja kuin elokuvalla.

Vanha tuttu virsi soi tässäkin blogissa: En tykkää suomalaisista elokuvista. Ne ovat masentavia, tummanpuhuvia, niissä on aina humalaisia ja alastomia ihmisiä eikä puheesta saa yleensä mitään selvää. Ne sijoittuvat tylsän arkipäiväiseen maailmaan, jossa ei ole niin mitään taianomaista. Paitsi...!

Rare Exports kiehtoi aina ensimmäisestä trailerista asti eikä itse elokuva ollut pettymys. Olin aivan fiiliksissä alusta loppuun. Suunnitelmissa on ängetä Rare Exports jokaiseen jouluun tästä eteenpäin. Jalmari Helanderin kunnianhimoinen projekti ansaitsee tulla osaksi jokavuotuista perinnettä Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen kanssa. Elokuvan tunnelma on hiukan karmiva eikä mustaa huumoria puutu. Lapsinäyttelijät, joita yleensä vihaan sydämeni pohjasta, tekevät hyvää työtä ja Onni Tommila on kerrassaan ihastuttava viattomana Pietarina. Kaiken kaikkiaan pelottava pukki oli mahtava idea. Tällaisia lisää kiitos.

DVD ja blu-ray ilmestyvät muuten 4. marraskuuta.

Movie Mondayn haaste tällä viikolla oli kertoa pelottavimmista kauhuelokuvista ja ajattelin ensin että tästä ei nyt tule yhtään mitään, sillä lähes kaikki kauhuelokuvat saavat allekirjoittaneelta lurahtamaan kuset housuun. Tästä syystä kauhuelokuvia ei tule katsottua kuin mielenhäiriöstä. Mieleen kuitenkin muistui yksi kauhuelokuva, jonka ajatteleminen yhä pelottaa.

Vannoin aikoinaan pyhästi etten ikinä mene katsomaan kauhuelokuvaa elokuvateatteriin, mutta säännöt on tehty rikottaviksi ja syksyllä 2008 löysin itseni elokuvateatterista katsomasta Antti-Jussi Annilan Saunaa. Ihan mahtavaa että Suomessa osataan tehdä näinkin karmivia kauhuelokuvia, mutta sillä hetkellä kadutti pirusti. Pidin käsiä silmillä, vuorotellen korvilla ja tuijotin edessä istuvan takaraivoa. Helvetin pelottava elokuva. Eikä vähiten sen takia että yksi suomalaisen kulttuurin turvapaikoista, ihana, lämmin ja kodikas sauna on muutettu painajaisten luolaksi. Kaikkein pelottavinta oli kuitenkin se miten tapahtumat sijoittuivat Suomen itärajalle, jossa asustelin siihen aikaan. Jos menin ulos illalla hämärän tultua, niin ympäristö näytti lähes samanlaiselta kuin elokuvassa. Elokuvan näkeminen oli siis VIRHELIIKE. Elokuvan lopun takia en nukkunut seuraavana yönä kuin kolme tuntia ja verestä värjäytyneen kosken näkeminen elokuvan trailerissa aiheuttaa edelleen puistatuksia.



PS. Donnie Darkon Frank on ihan sikapelottava.