Tähän asti olen huolestuneena seurannut sivusta kasvavaa Prometheus-kuumetta. Ensi-ilta lähenee, eikä kukaan enää malta odottaa Ridley Scottin uusinta elokuvaa. Sen on pakko olla hyvä. Traileri lupaa mahtavan elokuvakokemuksen, mutta varmasti myös ahdistavia hetkiä on tulossa. En edes halua tietää, mitä Noomi Rapacen hahmolle on tapahtumassa yhdessä trailerin kohtauksista. "Tätä leffaa en välttämättä halua kokea teattereissa", ajattelin. Mutta pakko myöntää, leffan markkinointi on nerokasta. Ensinnäkin traileri oli ihan huikea ja nyt ulos pukkaa leffassa nähtävän Weyland-yhtiön feikkimainoksia, jotka näyttävät realistisilta. Uusimpana nähdään kammottava David 8-mainos. David 8 on pelottavan inhimillinen androidi, jota esittää Michael Fassbender. Jossain vaiheessa ei edes tiedetty, että hänen esittämänsä hahmo ei ollut ihminen.


"I understand human emotions, although I do not feel them myself. " - David 8

Kammottava, niin kammottava, mutta silti niin kiehtova. David 8 näyttää ihmiseltä, mutta liikaa. Hän on liian täydellinen. Fassbender esittää robottia, joka esittää ihmistä, mutta ei mene ihmisestä. Davidissä on vain jotain luonnotonta. Alkaa tuntua siltä, että ehkä tällainen roolisuoritus täytyy nähdä isolta valkokankaalta, oli se sitten kuinka pelottava tahansa.

Onkohan nimi David jonkinlainen kunniaosoitus Artificial Intelligencen pikkupoika-androidi Davidille? Katso myös! Total Film: David-kampanjan herättämät 15 kysymystä

JANE EYRE
Ohjaus: Cary Fukunaga
Ilmestymisvuosi: 2011
Pääosissa: Mia Wasikowska, Michael Fassbender & Judi Dench
IMDB & traileri

Heti alkuun täytyy myöntää ettei Charlotte Brontën kirja, Kotiopettajattaren romaani (1847), johon elokuva perustuu, kuulu suosikkiklassikoihini, vaikka potentiaalia löytyy. Ongelmani nimenomaisen kirjan kanssa on aina ollut sidoksissa päähenkilöön, Jane Eyreen. Nainen on hahmona liian mauton, tylsä ja epämääräinen saadakseni minut kiinnostumaan tarinasta. Hän ei ole mikään neito hädässä, mikä on tietysti hienoa, mutta hänen tapansa loistaa kaiken yläpuolella täydellisenä kristittynä ja viattomana hahmona otti päähän. Eikä edes Michael Fassbender pysty poistamaan sitä tosiasiaa, että herra Rochester on mulkku.

Juonen lähtöasetelmat ovat melko samankaltaiset kuin Dickensin maailmassa konsanaan. Nuori orpotyttö kohtaa kurjuutta ilkeän tätinsä hoivissa, joutuu kamalaan sisäoppilaitokseen, kohtaa lisää ilkeitä ihmisiä, ainoa mukava henkilö hänen elämässään riistetään häneltä jne. Selvittyään sisäoppilaitoksen kauhuista Jane ryhtyy salaperäisen herra Rochesterin kasvatin, Adelen, kotiopettajattareksi. Koko Thornfieldin huusholli on verhottu salaisuuksiin; yöllä seinien takaa kuuluu outoja ääniä, vaarallinen tulipalo uhkaa syttyä tyhjästä ja suurin kysymysmerkki on herra Rochester itse. Synkkä ja ailahtelevainen mies kuitenkin kiinnittää Janen huomion.

Elokuva toteuttaa kirjan kuviot ja henkilökuvat varsin tunnollisesti. Mia Wasikowska on täydellinen Jane Eyre: huomaamaton, harmaa, ei ärsytä eikä ihastuta. Siinä elokuvan ongelma, jos minulta kysytään. Fassbenderin Rochester vastaa hyvin kuvittelemaani Rochesteria, vaikka mies vetää turhan samankaltaisen vihaisen kärsijän roolin kuin X-Men -elokuvassa. Kemiat Wasikowskan kanssa eivät vaan kohtaa. Pari ei ollut uskottava kirjassa, vielä vähemmän uskottavampi valkokankaalla. Ihan söpöjähän ne on, mutta ei tässä mitään tulista rakkautta ole aistittavissa. Jos vain ilmassa olisi ollut vähänkin tuota mitä W Magazinen kuvauksissa (kuva alla)...

Tykkäsin elokuvassa eniten pienistä kauhuelementeistä, joita on ripoteltu juuri sopivasti. Tunnelma on riittävän riipivä olematta varsinaisesti pelottava. Janen lapsuuden kokemukset on ahdettu muutamaan kohtaukseen, mutta ne muutamat kohtaukset ovat tarpeeksi voimakkaita muodostamaan samanlaisen kuvan tytön lapsuudesta kuin kirjassa, jossa vastaava vei monen monta sivua. Siinä missä Thornfield Hall on aavemainen, näyttäytyvät myös nummet karuina ja vaarallisina. Kauniiden elokuvien ystäville riittää vaikuttavia maisemia ja huolellisesti koottuja pukuja. Musiikki on tunnelmaan sopivaa, muttei mieleenpainuvaa.

Nätti ja kelpo pukudraama, joka epäilemättä ihastuttaa kirjan ystäviä. Minulta vain kaksi tähteä tönkön päähenkilön takia, mutta jos satut tykkäämään kirjasta paljonkin, niin elokuva voi hyvinkin olla neljän tähden veroinen.



Jos tykkäät: Charlotte Brontën kirjasta Kotiopettajattaren romaani.

X-MEN: FIRST CLASS
Ohjaus: Matthew Vaughn
Ilmestymisvuosi: 2011
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender & Jennifer Lawrence.
IMDB & traileri

Myöhässä, myöhässä, mutta parempi kuin ei milloinkaan. Yhä parempi jos samaan aikaan tulee X-leffa telkkarista. Alkuvuodesta kun blogi oli vielä aktiivinen, en ollut kovin innostunut elokuvasta. Vieläpä ihan ymmärrettävistä syistä. Traileri oli perusscheissea, reboot turhan aikainen ja posterit... vähintäänkin hyvin mielenkiintoisia (= rikos kaikkia photoshoppaajia vastaan). Lähtötunnelmat olivat siis aika huonot. Raahauduin kuitenkin elokuviin, vaikka tiesin että tuhlaisin taas pari tuntia (ja euroa) elämästäni. Aiemmat X-leffat olivat olleet ihan ok action-puolella, mutta muuten aika mitäänsanomattomia. Hugh Jackmanista Wolverinena olen kyllä aina pitänyt.

Yllätys oli aikamoinen, kun leffa osoittautui kaikkea muuta kuin tylsäksi. Jännite pysyi päällä koko ajan. Tarina oli muista X-Men -leffoista vanha tuttu sorretut vastaan maailma, mutta tällä kertaa se oikeasti toimi. Kevin Bacon ei ollut mikään paras valinta pahikseksi, mutta varsinainen uhka olikin maailman suhtautuminen mutantteihin. Kuinka selvitä maailmassa, jossa kaikki pelkäävät sinua? Telepaatti Charles Xavierin (James McAvoy) valinta on pysytellä huomaamattomana ja koettaa myötäillä valtaväestöä. Sen sijaan rautaa mielensä mukaan ohjaileva mutantti Erik Lensherr (Michal Fassbender), entinen keskitysleirin vanki, ei tahdo enää olla kenenkään armoilla vaan haluaa ottaa ohjat omiin käsiinsä. Jahdatessaan perheensä murhannutta superpahista Sebastian Shawnia (Bacon) Erik kohtaa ensimmäisen ystävällisen mutantin, Charlesin, ja miesten yhteinen matka saa alkunsa. Erikin kosto on aluksi elokuvan kantavana voimana, mutta lopulta se on vain osa mielenkiintoisempaa juonikuviota.


"There's so much more to you than you know, not just pain and anger. There's good in you too, and you can harness all that. You have a power that no one can match, not even me."

Kaikkein parhaiten elokuvassa onnistui mielestäni mutanttien ulkopuolisuuden käsittely. Suoria viittauksia "kaapista ulos tulemiseen" löytyy, mutta mutantin osaan voi samaistua kuka tahansa erilainen. "Normaalin" tavoittelu tulee esiin näkyvimmin Mystiquessa (Jennifer Lawrence), joka joutuu piilottelemaan sinistä olemustaan valepukujen avulla. Onko hänen valintansa piilotella lopun ikäänsä vai olla ylpeä siitä mitä on, vaikka kaikki häntä pelkäisivätkin? Elokuva saa katsojan oikeasti miettimään ja pohtimaan näitä asioita, mikä on aina huisin hieno juttu sarjakuvaan pohjautuvalta elokuvalta. Lisäksi olin tyytyväinen että sankarien voimat pysyivät sopivissa mittasuhteissa. Erikoistehosteilla ei oltu lähdetty rietastelemaan kuten aikaisemmissa lajityypin elokuvissa. Erikin veitsitemppu näytti paljon hienommalta kuin tuhat jättimäistä räjähdystä yhteensä. Musiikki oli myös voimakasta ja eritoten sukellusvene-kohtauksessakin kuultu Magneto-kappale nosti karvat pystyyn. Hyvällä tavalla.

Eniten ihmettelin McAvoyn roolittamista Professori X:n rooliin. Siis mitä ihmettä! Pukudraamoista kärsivänä nuorukaisena tunnettu miekkonen sinä itsevarmana kaljupäänä, siis mitä... mutta mieshän istui rooliin kuin nakutettu. Charles vaikuttaa ensin huolettomalta, mutta muuttuu vähitellen siksi tuskaiseksi nuoreksi mieheksi, jonka roolin McAvoy niin hyvin osaa. Tämä uusi ja herkkä puoli Professori X:stä sopi elokuvaan yllättävän mainiosti. Kun kahden pääosan esittäjän kemiat sattuivat vielä niin hyvin yksiin, että McAvoysta ja Fassbenderistä tuli ystäviä valkokankaan ulkopuolellakin, näkee sen elokuvastakin. Erik ja Charles näyttävät oikeasti jakavan sen yhteyden, joka vielä vuosienkin jälkeen saa viholliset kunnioittamaan toisiaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Pari asiaa kuitenkin jäi häiritsemään. Ensinnäkin Emma Frost oli pettymys. Yksi kaikkien aikojen vahvimmista mutanteista oli jätetty sivuun leikkaamaan jääkuutioita Shawnin drinksuihin. Vielä kun neidon timanttimuoto hävisi venäläisen sängyn metallipäädylle niin homma oli selvä. Hahmonraiskausta! Alentavaa! Seuraavassa elokuvassa neiti Frostilla on parempi olla isompi ja vahvempi rooli tai meikäläinen suuttuu. Niin ja ne vaatteet... Elokuvan puvustus oli Frostin vaatekaappia lukuunottamatta nappisuoritus. Valkoiset bikinit eivät ole ikinä olleet niitä muodikkaimpia vaatteita, mutta miksi niistä oli tehty niin halvan näköiset? Puvustajat, nähkääpäs vähän enemmän vaivaa.


Zoë Kravitzin esittämä Angel hämmensi myös. Aluksi luulin että hahmo olisi sarjakuvista tuttu Pixie, mutta sitten neidin nimi olikin Angel. Sama nimi kuten sillä enkeliä muistuttavalla herralla, Warren Worthington III:lla? Ehkä oli liian aikaista vetää oikea Angel mukaan sakkiin kun herran syntymä oli vasta nähty aiemmissa elokuvissa. Mutta miksei sitten menty kunnolla Pixien malliin? En ymmärrä. Oli kuinka vaan, minulla ei ole mitään uutta Angelia vastaan, harmittaa vaan että tämä tarkoittanee sitä ettei Angelia ja Pixietä tulla tulevissa elokuvissa näkemään. Surku, sillä kyseiset hahmot ovat lempimutanttejani.

Tämä oli enemminkin henkilökohtainen vuodatus kuin varsinainen arvostelu, mutta suosittelen elokuvaa kaikille vähänkin kiinnostuneille. Uskon että aika paljon riippuu siitä millä mielellä lähtee elokuvaa katsomaan. Ei kannata odottaa liikoja vaan nauttia siitä mitä tuleman pitää. Erittäin viihdyttävä supersankarileffa, mutta Emma Frostin takia täytyy ottaa yksi tähti pois.


Jos tykkäät: X-Men, supersankarit, the 60's, bromance.

Aah, ihan mahtava action-räjähdys-taistelu-toiminta-mikälie-pläjäys sattui silmään tuolta Youtubesta! Tiivistää James Bond-elokuvien hengen aika tehokkaasti neljään minuuttiin. Nii ja jos minulta kysytään niin toihan on ehdottomasti paras Bond-tunnari. Goldeneye oli kans hyvä, mutta tätä vois fiilistellä vaikkei Bondista erityisesti pitäisikään.


Bondeista puhuttaessa pitää aina kertoa se oma lemppari Bond-näyttelijä. Oma suosikkini roolissa on Pierce Brosnan. Ei mikään hääppöinen valinta kuulemma, mutta minkäs sille mahtaa, että mies sattui olemaan Bondina juuri siihen aikaan kun minä niitä elokuvia ensimmäisiä kertoja näin. Unelma-Bond olisi kyllä irkku/saksalainen Michael Fassbender. Miehestä löytyy karismaa ja sopivaa James Bond-tyyliä. Jopa sitä vähän karskinpaa ja karumpaa otetta, josta nykyinen Bond, Daniel Craig, niin hyvin tunnetaan. Ehkä tämä unelma ei ole ihan pilvistä temmattu, sillä Fassyn ura on tällä hetkellä sellaisessa nousukiihdytyksessä, että kukaties herra vielä 007:na nähdään.

Seuraava Bond-leffa, Bond 23, tullaan näkemään joskus vuoden 2012 loppupuolella.

Huom! Lisää britti-actionia huomenna lauantaina Top Gearin muodossa klo.14.05. Juontajakolmikko ajaa tällä kertaa halki vaarallisen Etelä-Amerikan. Sademetsiä ja autiomaata siis luvassa.