arsenikki ei lihota

JANE EYRE
Ohjaus: Cary Fukunaga
Ilmestymisvuosi: 2011
Pääosissa: Mia Wasikowska, Michael Fassbender & Judi Dench
IMDB & traileri

Heti alkuun täytyy myöntää ettei Charlotte Brontën kirja, Kotiopettajattaren romaani (1847), johon elokuva perustuu, kuulu suosikkiklassikoihini, vaikka potentiaalia löytyy. Ongelmani nimenomaisen kirjan kanssa on aina ollut sidoksissa päähenkilöön, Jane Eyreen. Nainen on hahmona liian mauton, tylsä ja epämääräinen saadakseni minut kiinnostumaan tarinasta. Hän ei ole mikään neito hädässä, mikä on tietysti hienoa, mutta hänen tapansa loistaa kaiken yläpuolella täydellisenä kristittynä ja viattomana hahmona otti päähän. Eikä edes Michael Fassbender pysty poistamaan sitä tosiasiaa, että herra Rochester on mulkku.

Juonen lähtöasetelmat ovat melko samankaltaiset kuin Dickensin maailmassa konsanaan. Nuori orpotyttö kohtaa kurjuutta ilkeän tätinsä hoivissa, joutuu kamalaan sisäoppilaitokseen, kohtaa lisää ilkeitä ihmisiä, ainoa mukava henkilö hänen elämässään riistetään häneltä jne. Selvittyään sisäoppilaitoksen kauhuista Jane ryhtyy salaperäisen herra Rochesterin kasvatin, Adelen, kotiopettajattareksi. Koko Thornfieldin huusholli on verhottu salaisuuksiin; yöllä seinien takaa kuuluu outoja ääniä, vaarallinen tulipalo uhkaa syttyä tyhjästä ja suurin kysymysmerkki on herra Rochester itse. Synkkä ja ailahtelevainen mies kuitenkin kiinnittää Janen huomion.

Elokuva toteuttaa kirjan kuviot ja henkilökuvat varsin tunnollisesti. Mia Wasikowska on täydellinen Jane Eyre: huomaamaton, harmaa, ei ärsytä eikä ihastuta. Siinä elokuvan ongelma, jos minulta kysytään. Fassbenderin Rochester vastaa hyvin kuvittelemaani Rochesteria, vaikka mies vetää turhan samankaltaisen vihaisen kärsijän roolin kuin X-Men -elokuvassa. Kemiat Wasikowskan kanssa eivät vaan kohtaa. Pari ei ollut uskottava kirjassa, vielä vähemmän uskottavampi valkokankaalla. Ihan söpöjähän ne on, mutta ei tässä mitään tulista rakkautta ole aistittavissa. Jos vain ilmassa olisi ollut vähänkin tuota mitä W Magazinen kuvauksissa (kuva alla)...

Tykkäsin elokuvassa eniten pienistä kauhuelementeistä, joita on ripoteltu juuri sopivasti. Tunnelma on riittävän riipivä olematta varsinaisesti pelottava. Janen lapsuuden kokemukset on ahdettu muutamaan kohtaukseen, mutta ne muutamat kohtaukset ovat tarpeeksi voimakkaita muodostamaan samanlaisen kuvan tytön lapsuudesta kuin kirjassa, jossa vastaava vei monen monta sivua. Siinä missä Thornfield Hall on aavemainen, näyttäytyvät myös nummet karuina ja vaarallisina. Kauniiden elokuvien ystäville riittää vaikuttavia maisemia ja huolellisesti koottuja pukuja. Musiikki on tunnelmaan sopivaa, muttei mieleenpainuvaa.

Nätti ja kelpo pukudraama, joka epäilemättä ihastuttaa kirjan ystäviä. Minulta vain kaksi tähteä tönkön päähenkilön takia, mutta jos satut tykkäämään kirjasta paljonkin, niin elokuva voi hyvinkin olla neljän tähden veroinen.



Jos tykkäät: Charlotte Brontën kirjasta Kotiopettajattaren romaani.