arsenikki ei lihota

ARRIETTY
Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi
Ilmestymisvuosi: 2010
IMDB & traileri

Arrietty on hyvin hyvin pieni tyttö, joka asuu perheensä kanssa vanhan naisen talon alla. Perheineen hän kuuluu lainaajiin, pieniin olentoihin, jotka elävät elämänsä piilossa isoilta ihmisiltä. Kaikki kuitenkin muuttuu kun poika nimeltä Shō muuttaa isoäitinsä luo ja sattumalta näkee Arriettyn. Nuoret haluaisivat ystävystyä mutta ystävyyden tiellä on muutakin kuin suuri kokoero.

Vaikka Arrietty ei ole itsensä Miyazakin ohjaama, oli sillä Studio Ghiblin elokuvana kuitenkin kovat odotukset. Visuaalisesti se ei petä. Elokuva on häkellyttävän kaunis jopa Ghibli-mittapuulla. Yksityiskohtien runsaus on silmiähivelevää ja värimaailma ihanan raikas. Hahmojen animointi on vaan harmittavasti jäänyt puolitiehen. Ghibli-elokuvien päähenkilöiden ulkoasut ovat usein olleet pelkistettyjä, mutta eivät samalla tavalla yksinkertaisia kuin Arriettyssä (jos siis unohdetaan kamala Maameren tarinat). Arriettyn isä on oikeastaan pelkkä puupökkelö ja muutkin hahmot näyttävät taustaan kuuluvilta sivuhahmoilta. Niistä puuttuu se persoonallisuus, jota yksinkertaisimmissakin Ghibli-hahmoissa (kuten vaikka nokipalloissa) on tähän asti ollut nähtävissä.



Tarina on erikoinen, mutta hahmot eivät jaksa kiinnostaa kauaa. Arrietty on sympaattinen ja ihan okei, mutta "ihan okei" ei ole tarpeeksi päähenkilöltä. Arriettyn vanhemmat jäävät etäisiksi ja mummon apuri Haru on suorastaan rasittava. Elokuvan vauhdikkaimmassa kohtauksessa tylsä Shō tuntuu heräävän henkiin edes jollain tapaa, mutta muulloin poika on vain sängyssä makaava eloton möhkäle. Silmiin ei ole saatu tarpeeksi eloa. Oma suosikkihahmoni oli erakkomainen lainaaja Splitter, jossa on vähän sitä jotain. Valitettavasti hän esiintyy tarinassa vain hyvin vähän aikaa.

Elokuvan äänimaailmaan on saatu jännitystä, kun aivan arkipäiväisiä ääniä kuunnellaan ruohonjuuritasolta. Jo pelkkä kellon tikitys kuulostaa tällöin hyvin vaikuttavalta. Loppubiisiä Arrietty’s song -kappaletta lukuunottamatta elokuvassa käytetyt laulut olivat liian siirappisia eivätkä istuneet tunnelmaan.

Kaunis mutta simppeli lastenelokuva, joka ei aivan yllä Studio Ghiblin parhaimpiin. Aivan elokuvan loppupuolelle tungettu ympäristöystävällinen opetus tuntuu päälleliimatulta ja kaukaa haetulta.


Jos tykkäät: Näteistä elokuvista, nukkekodeista, sadepäivistä.