The Walking Dead kolmas kausi


Kiitos Suomessa nykyisin toimivan Fox tv:n, uusi kausi nähdään vain viikko Amerikan vanavedessä. Virittäkää siis vastaanottimet sunnuntaina klo 21.55. Ei ole vielä liian myöhäistä survaista ne aiempien kausien dvd-levyt soittimeen! Itse katsoin kaksi kautta pitkin syyskuuta. Undead Nightmare -peliä lukuunottamatta en ole mikään zombien suurkuluttaja, joten tähän tv-sarjaan kiinnijääminen tuli vähän yllätyksenä. Erinäiset mädäntyneet ruumiinosat lätisevät tiuhaan tahtiin, mutta pääpaino on selvitymisellä. Mitä uhrauksia henkiin jääminen vaatii? Ovatko elävät suurempi uhka kuin kuolleet? Kehen voi luottaa? Miten tehdä inhimillisiä valintoja maailman lopun koettaessa?

Yllättävät juonenkäänteet pitävät jännityksen yllä ja monipuoliset hahmot herättävät ristiriitaisia tunteita. Sarjan alussa lähes putkiaivoinen sankari Rick on nyt entistä epätoivoisempi eikä kaihda keinoja pitääkseen ryhmänsä hengissä. Heti ensimmäisten minuttien jälkeen pystyy näkemään että kausien välissä kulunut talvi on ollut rankka. Kaikki ovat riutuneen näköisiä, aikaa ei tuhlata puhumiseen ja jokainen turvautuu nyt aseeseen kun aiempina kausina tilanne oli vielä toinen. On ilo nähdä kuinka saumattomasti ryhmä toimii kaikista vanhoista erimielisyyksistä huolimatta. Olin onnellinen nähdessäni Carolin päässeen yli murheistaan ja Darylin olevan nyt osa joukkoa. Pian saamme myös tietää, mitä Andrealle oikein tapahtui ja ketä nämä uudet hahmot ovat olevinaan.

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Search

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.