Movie Monday #19 - Pelottaako?

Movie Mondayn haaste tällä viikolla oli kertoa pelottavimmista kauhuelokuvista ja ajattelin ensin että tästä ei nyt tule yhtään mitään, sillä lähes kaikki kauhuelokuvat saavat allekirjoittaneelta lurahtamaan kuset housuun. Tästä syystä kauhuelokuvia ei tule katsottua kuin mielenhäiriöstä. Mieleen kuitenkin muistui yksi kauhuelokuva, jonka ajatteleminen yhä pelottaa.



Vannoin aikoinaan pyhästi etten ikinä mene katsomaan kauhuelokuvaa elokuvateatteriin, mutta säännöt on tehty rikottaviksi ja syksyllä 2008 löysin itseni elokuvateatterista katsomasta Antti-Jussi Annilan Saunaa. Ihan mahtavaa että Suomessa osataan tehdä näinkin karmivia kauhuelokuvia, mutta sillä hetkellä kadutti pirusti. Pidin käsiä silmillä, vuorotellen korvilla ja tuijotin edessä istuvan takaraivoa. Helvetin pelottava elokuva. Eikä vähiten sen takia että yksi suomalaisen kulttuurin turvapaikoista, ihana, lämmin ja kodikas sauna on muutettu painajaisten luolaksi. Kaikkein pelottavinta oli kuitenkin se miten tapahtumat sijoittuivat Suomen itärajalle, jossa asustelin siihen aikaan. Jos menin ulos illalla hämärän tultua, niin ympäristö näytti lähes samanlaiselta kuin elokuvassa. Elokuvan näkeminen oli siis VIRHELIIKE. Elokuvan lopun takia en nukkunut seuraavana yönä kuin kolme tuntia ja verestä värjäytyneen kosken näkeminen elokuvan trailerissa aiheuttaa edelleen puistatuksia.



PS. Donnie Darkon Frank on ihan sikapelottava.

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

4 Responses to Movie Monday #19 - Pelottaako?

  1. Kyllä tämäkin oli aika kauhea. Ne mustaa mönjää valuvat naamat ja kaikki, hyi olkoon!

    VastaaPoista
  2. Niimpä, niimpä! Silti jostain kumman syystä tekee mieli vähän katsoa se uudelleen.

    VastaaPoista
  3. katottiin tänään elokuva ja tv-kurssilla koulussa... ei kyl iskenyt eikä kyl pelottanutkaan... ainoo mikä järkytti oli se ettei se lapsikaan selvinnyt hengissä O_O mikäli se oli siis edes totta, jos kaikki tapahtuikin sen jätkän pään sisällä...

    VastaaPoista
  4. No se loppu oli just hirvein! Luulin että se lapsi pääsis pakoon, mut ei... Ei vain.

    VastaaPoista

Search

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.